Tome of Strahd

Olen Muinainen, olen Maa. Minun alkuni ovat kadonneet menneisyyden varjoihin. Olin taistelija, olin hyvä ja oikeamielinen. Kuljin läpi maan kuten Ukkosen Jumala, mutta sotavuodet ja tappovuodet repivät sieluni kuten tuuli peittää kiven hiekkaan.

suttuista tekstiä

Kaikki hyvä rapisi otteestani elämässäni; huomasin nuoruuteni ja voimani katoavan ja mitä oli kuolemaa. Armeijani asettui Barovian laaksoon ja otti otteen sen kansasta jumalan nimeen, mutta ei lempeydellä tai oikeudellisuudella. Kutsuin perheeni, pitkään valtaistuimella istumattomalle, ja toin heidät asettumaan Ravenloftin linnaan. He tulivat nuoremman veljeni Sergein kanssa. Hän oli komea ja nuorekas, inhosin häntä molempien takia.

suttuista tekstiä

Laakson kansasta yksi nousi ylitse muiden loistokkuudellaan. Harvinainen kauneus, jota kutsuttiin “täydelliseksi”, “iloksi” ja “aarteeksi”. Hänen nimensä oli Tatyana ja rukoilin häntä omakseni. Rakastin häntä sydämeni pohjasta. Rakastin häntä nuorekkuuden takia. Rakastin häntä hänen iloisuuden takia. Mutta hän hyljeksi minua! “Vanhukseksi” kutsui hän minua – “iäkkääksi” ja “veljeksi” myös. Hänen sydämensä oli Sergein. He olivat erottamattomat. Päivä oli jo sovittu…

suttuista tekstiä

Sanoilla hän kutsui minua “veljeksi”, mutta kun katsoin häntä silmiin, ne heijastivat toisen nimen – “kuoleman”. Se oli iän tuoma kuolema, jota hän näki minussa. Hän rakasti veljeni nuoruutta ja nautti siitä. Mutta minä oli haaskannut omani. Kuolema, jota hän näki minussa, vei hänet luotani. Joten aloin vihata kuolemaa, omaa kuolemaani. Vihani on todella vahva: minua ei kutsuttaisi “kuolemaksi” kohta. Tein valan kuoleman kanssa, verivalan. Hääpäivänä, murhasin Sergein, veljeni. Valani oli sinetöity hänen verellään, hänen… puhtaudella. Löysin Tatyanan itkemästä puutarhasta, itään kappelista. Hän karkasi luotani. Hän ei antanut minun selittää, ja suuri viha riehui sisälläni. Hänen tulisi ymmärtää vala, jonka tein hänen vuokseen. Jahtasin häntä. Lopulta, epätoivon keskellä, hän paiskasi itsensä alas Ravenloftin muureilta ja minä näin, kuinka kaikki mitä olin halunnut, putosi otteestani hetkessä. Se oli tuhat jalkaa sumun läpi. Hänestä ei jäänyt jälkeäkään. En tiedä hänen lopullista kohtaloaan. Linnan sotilaiden nuolet lävistivät minut sieluun asti, mutta en kuollut. En toisaalta elänytkään. Minusta oli tullut epäkuollut, ikuisiksi ajoiksi.

suttuista tekstiä

Olen opiskellut paljon sen jälkeen. “Vampyria” on uusi nimeni. Silti ihannoin elämää ja nuoruutta, ja kiroan elävää, joka vei sen kaiken minulta. Jopa aurinko on minua vastaan. Aurinkoa ja valoa pelkään eniten. Mutta harva muu asia voi minua vahingoittaa. Edes vaarna sydämeeni ei tapa minua, toisaalta se estää minua liikkumasta. Mutta se miekka, se kirottu miekka jonka Sergei toi! Minun on tuhottava tuo karmea väline! Pelkään ja vihaan sitä yhtä paljon kuin aurinkoa.

suttuista tekstiä

Olen oppinut niin paljon Barovian maasta. Muinaisia ovat sen tavat, muinaisia yksinkertaisen laakson kansan tietoisuudesta. Muinaiset pyhimykset vaelsivat laaksossa pitkään ennen tuloani ja kolme piilotettua lähdettä vielä antavat kunniaa heidän muistolleen. Vierailin Suolähteellä, Metsälähteellä sekä Vuorilähteellä ja otin niiden voimat haltuuni. Niiden palvelijat palvelevat nyt minua, ja niin minusta on tullut Maa.

suttuista tekstiä

Olen toisinaan lähtenyt jahdille etsimään Tatyanaa. Olen jopa tuntenut hänet otteessani, mutta joka kerta hän karkaa minulta. Hän kiusaa minua! Hän kiusaa minua! Mitä minun pitää tehdä, että saisin taivuteltua hänet rakastamaan minua? Asustelena nyt syvällä Ravenloftissa. Elän kuolleiden kanssa ja nukun tämän onton epätoivon linnan alla. Suljen portaiden seinät yhteen, jotta kukaan ei minua häiritsisi.

Tome of Strahd

Strahd Kirous johannes2_karkkainen johannes2_karkkainen